Historia

Kymmenen vuoden tarina lyhyesti? Yritetäänpä…

Vuonna 2001 vitsinä liikkeelle lähtenyt orkesteri tuntuu keikkaillessaan jatkavan välillä hyvinkin samoilla linjoilla. Lystiä on sekä lavalla, että tanssilattialla.Ensimmäisen yhdeksän vuoden aikana toiminta oli läpinäkyvästi orkesteripohjaista ystävien hauskanpitoa. Muistimmepa välillä jopa harjoitella soitteloa yhdessä.

Alunperin kuusihenkisestä rymyhmästä on aikojen saatossa eronnut, kadonnut tai siirretty henkilöitä Timon ja Juhin jäädessä lopulliseen vakiintuneeseen kokoonpanoon. Bändiä kantavan voiman lisäksi rumpujen taakse hangaroundista kitaran kautta siirtynyt Elmo vakiinnutti porukan nykyiseen muotoonsa.

Kesällä 2010 aloitettu keikkailu vie trioamme lavalta toiselle yllättävänkin kiihtyvällä tahdilla. Vuosien varrelta kahdeksalta eri treenikämpältä on mukaan tarttunut toistakymmentä omaa sävellystä, kiitettävä määrä kalustoa, tuhansia kuvia, satoja videoita ja syvät uurteet ahavoituneisiin kasvoihin ja känsäisiin kämmeniin.

tutustu tarinaamme kuvan ja videon multimediaanisessa muodossa lähemmin osoitteessa: http://my.pic.fi/kuvat/nothingpersonal/

syttyikö kipinä? himo? halu? huuma? innostuitko? rakastuitko? tsekkaa tarkemmin mitä meillä on sinulle tarjota tai unohda ihmtellely ja tule keikalle tai yllätä itsesi tosissaan ja varaa meidät keikalle suoraan sen enempää kummastelematta.

Leave a Reply